Kirjoja ja kirjoituksia ihmisestä, kulttuurista ja tulevaisuudesta

Books and writings about man, culture and future

Home page of a Finnish anthropologist (see: person)

Suomalainen kulttuuriantropologi ja perinteentutkija; keskeisin tutkimusalue kulttuurin rakennemuutos.

Kirjoittanut suomalaisesta kansanperinteestä, thaimaalaisten riisikylien kulttuurista ja yhteiskunnan rakennemuutoksista.

ANTROPOLOGIA. Kulttuuriantropologian oppiaineen perustaja ja alan ensimmäinen varsinainen professori Helsingin yliopistossa. Aloitti 1960-luvulla kulttuuriantropologian opetuksen ja teki 1972 sotien jälkeen ensimmäisenä suomalaisena tutkijana kenttätyömatkan Euroopan ulkopuoliseen kulttuuriin. Organisoi Suomen Antropologisen Seuran perustamisen 1975 ja aloitti seuran lehden Suomen Antropologi - Finlands Antropologi julkaisemisen 1976; kirjoitti lehden ensimmäiseen numeroon artikkelin "Mitä on antropologia". Ollut mukana valtion komiteassa ja Helsingin kaupungin toimikunnassa, joiden työn tuloksena Suomeen saatiin Kulttuurien Museo 1999. Luotsannut oppiaineen läpi vastustuksen, jota vieraiden kulttuurien ja yhteiskuntien tutkimus tuolloin kohtasi. Vakiinnutti kulttuuri- ja sosiaaliantro-pologian empiiriseksi tieteeksi, jonka opiskelijoiden tuli tehdä omakohtaista kenttätyötä valitsemassaan Euroopan ulkopuolisessa kulttuurissa. Hänen aikanaan kulttuuri- ja sosiaaliantropologiasta kasvoi kansainvälisestikin tunnustusta saanut tutkimusala, jonka opiskelijat ja väitöstutkijat tekevät opinnäytteitä ja väitöskirjoja kaikissa maanosissa.

PERINNEATLAS. Saanut työstään Suomen perinneatlas Tieto-Finlandia -palkinnon 1994 (käännetty saksaksi ja englanniksi). Tutkinut suomalaisia häätapoja, karhua suomalaisten elinympäristössä, vuotuisia juhlia (juhlatulia, kirkkomessuja ja kirkkopyhiä, kihupyhiä, praasnikoita), nuorten seurustelua ja suomalaista haltiauskoa).

THAIMAA. Tehnyt kenttätyömatkoja Pohjois-Thaimaahan vv. 1972-1973, (1982-83), 1984-1985, 1997-1998 ja 1999. Julkaissut Thaimaan kyläyhteisöistä teokset: Paikalliskulttuurin rakenne-muutos (1979, 1985) ja Kohtalon lait eivät katoa. Elämää Pohjois-Thaimaan kylissä (2004; Laws of Destiny Never Disappear. Culture of Thailand in Postlocal World (2005) ja Kuvaraportti Thaimaasta I. - III. (2019), jossa on julkaistu yli 3000 diakuvaa vuosilta 1972 - 1999.

RAKENNEMUUTOS. Kiteyttänyt kulttuurin rakennemuutoksia koskevat näkemyksensä teoksessa Rakennemuutos tulevaisuuteen. Postlokaalinen maailma ja Suomi (1989), jossa on kuvattu lokaalista, delokaalista ja postlokaalista kulttuurikautta. Nykyisen kiinnostuksen kohteena kulttuurin finaalistuminen, maanosavaltioiden synty ja valtiokulttuurien katoaminen. Uusin teos Postlokaalinen kulttuuri. Kehityksen finalisaatio on ennustus siitä, millainen on lopullinen digitaalinen maailmankulttuuri, jossa kaikki paikallisten ja kansallisten kulttuurien rakenteet ovat kadonneet ja ihminen, ympäristö ja tulevaisuus ovat globaalien teknosysteemien täydellisessä valvonnassa.

Järjestänyt ensimmäisen yleisen Kulttuurit ja luonnonympäristö -luentosarjan Helsingin yliopiston Humanistisessa tiedekunnassa, vaikuttanut ratkaisevasti Suomussalmen vienalaiskylien vanhan Murhijärven erämaan suojelemiseen. Vihreän Elämänsuojelun Liiton perustajia ja entinen pitkäaikainen puheenjohtaja.

Avainsanoja

• kulttuurin rakennemuutos; sopeutuminen tulevaisuuteen; finalisaatio

• lokaalinen, delokaalinen, postlokaalinen kulttuuri

• universaali digitaalikulttuuri; gigapolien maailma; globaali ihmislaji

• planetaariset teknosysteemit; rajaton meritokratia

• kulttuuri-imperialismi; tajuntateollisuus; kehitysuskonto

* maapallon pelastamiseen perustuva totaalinen ihmisen, ympäristön ja tulevaisuuden digitaalinen valvonta, ympäristötotalitarismi

• metsästäjä-keräilijäkulttuurin; kaskikulttuurin ja agraarikulttuurin rakenteet

• suomalainen tapaperinne; Thaimaan paikalliskulttuuri

• perinteentutkimuksen tilastolliset menetelmät; kansankulttuurin kartoitus

Tutkijankuvaa

Sarmela on yksinäinen tutkija, joka ei ole sopeutunut perinneromantiikan hallitsemaan kansanrunoudentutkimukseen. Hänen mukaansa folklore ei ole ajatonta, ylihistoriallista traditiota, perinnettä, jota kulttuurin jäsenet omassa elämässään seuraavat. Yhteiskunnat sopeutuvat uuden valtatekniikan varassa syntyvään uuteen kulttuuriympäristöön, tulevaisuuteen. Kaikissa rakennemuutoksissa syntyy uusi kulttuurijärjestelmä, myös uudet ympäristöselitykset ja toimintatavat, uusi ympäristöfolklore, joka osaltaan ylläpitää ja selittää uuden elämänmuodon välttämättömyyksiä.

Teoksessa Rakennemuutos tulevaisuuteen on ensimmäistä kertaa Suomessa tarkasteltu metsästäjä-keräilijöiden (eräkauden), kaskiviljelijöiden ja talonpoikien kulttuuria oman aikansa ympäristössä toimivana kokonaisuutena, kulttuuriekologisena systeeminä, ilman evolutionismin ennakkokäsityksiä ja kehitysuskon värittämää näkökulmaa menneisyyteen. Ihmisen kulttuurikaudet on jaettu kolmeen päätyyppiin: lokaalisiin (paikallisiin), delokaalisiin (ylipaikallisiin) keskitettyihin kansallisiin valtiokulttuureihin ja tulevaan postlokaaliseen (paikattomaan), universaaliin digitaalikulttuuriin.

Samaa näkemystä Sarmela on seurannut Suomen perinneatlaksessa. Kartoilla on pyritty seulomaan eräkauden, kaskikauden (Itä-Suomi) ja talonpoikaisyhteiskunnan (Länsi- ja Etelä-Suomi) kulttuurijärjestelmän ominaisrakenteet, ympäristökäsitykset ja uskonnolliset selitykset.

Postlokaalisesta kulttuuria ennakoivassa teoksessa Postlokaalinen kulttuuri Sarmela tarkastelee digitaalitekniikan (automaation, robotisaation) synnyttämää universaalia (planetaarista) kulttuuria, josta kaikki nykyisen delokaalisen kansallisvaltion rakenteet ovat menettäneet merkityksensä. Ihmislajin kulttuurin siirryttyä kokonaan globaaliin digitaali-todellisuuteen (virtuaalitodellisuuteen) katoavat kaikki kiinteä paikalliset rakenteet: kansallisvaltiot, maakunnat, pitäjät, seurakunnat; samoin paikallisiin kulttuureihin kuuluneet instituutiot, kuten avioliitto ja perhe. Rakennemuutos koskee myös henkisiä rakenteita: arvoja ja ihanteita, uskontoja, maailmankatsomusta ja moraalinormeja. Postlokaalisessa maailmankulttuurissa ei enää ole pysyviä ihmissuhteita, eettisiä normeja, empatiaa; omatunto on valvontakamera, kaikkialle ulottuva ubiikki, täydellinen ihmisen, luonnon ja tulevaisuuden digitaalinen valvonta. Totaalinen kontrolli, kulutuksen, hiilijalanjälkien ja selkäreppujen mittaaminen johtaa ympäristödiktatuuriin, jonka ideologisena perustana on maapallon pelastaminen ja kulutuksen tasa-arvo (yhdenmukaisuu

Matti Sarmela on ympäristöantropologi ja kulttuurijärjestelmien tutkija, joka on kirjoittanut erityisesti menneisyyden ja tulevaisuudenkin rakennemuutoksista niin Suomessa kuin Thaimaassakin. Soveltanut tilastollisia menetelmiä perinneaineiston tutkimukseen ja mm. opettanut 1970-luvun alussa nonparametrista tilastotiedettä (teos Perinneaineiston kvantitatiivisesta tutkimuksesta). Suomen perinneatlaksessa Sarmela on luonut uutta kartoituksen teoriaa ja määritellyt karttatyyppejä, levinneisyyskarttojen ohella kartastossa on käytetty rekisterikarttoja, rekonstruktiokarttoja ja tilastokarttoja, mm. häätavat on esitetty tilastokartoilla.s).